Pakkasta pitää 😒

Eilen nukkumaan mennessä -33 ja aamulla -31. EI paljoa naurata. Heti aamusta hellaan tuli, onnistui varmaan kymmenennellä yrityksellä. Illalla Stella ei halunnut ulos pissalle, vai oliko se niin ettei isäntä halunnut lähteä käyttämään ulkona. No joka se kostaantui kun mammakoiran oli ihan pakko päästä pissalle kolmelta yöllä 😁

Sisällä riittää menoa ja meininkiä kun ei ulkonakaan energiaa purkaa. Rallia vedetään ympäri taloa 😒

Stellan poika Bazze kasvaa ja voi hyvin. Yksin kun saa maitobaaria käyttää oli painoakin jo puoli kiloa kahden viikon iässä. Paksu pikku pönikkä 😁

Martin astui armeijan harmaisiin ja kävi tänä viikonloppuna ensimmäisillä lomilla. Bussilla tuli perjantai-iltana ja maanantai-iltana junalla takaisin. Kohtuuhyvin tuntuu viihtyvän eikä polvikaan ole pahemmin vaivannut.

Zandralla loppuu lukukausi Walesissa huomenna. Viimeinen tentti ja sen jälkeen reppuineen kohti Uumajaa missä alkaa pikkuhiljaa lopputyön teko. Matkaan kohti pohjoista hän lähtee heti tentin jälkeen, matka tällä kertaa Manchesterin ja Tukholman kautta pohjoiseen. Ensi viikonloppuna John lähtee viemään muuttokuormaa ja Tjorvenin takaisin Ruotsinkotiin.

Viime vuosi oli meille (minulle) kovin rankka. Oli paljon menetyksiä eikä kaikista ole vieläkään yli päässyt. Menettämisen pelossa tuli jätettyä turhankin monta karvanaamaa kasvamaan kotiin ja nyt kun näyttelykausi lähestyy sen huomaa. Nuo karvasimmat vaatii ihan eri lailla turkin huoltoa ja vähän kyllä nyt pelottaa saako nuorison koulittua näyttelykehiin. Olisi varmaan pitänyt sijoittaa jokunen, mutta taas miten sitä taas uskaltaisi…

Meillä ei tällä hetkellä pentuja ole tulollaan ja juoksuissakin on vain Nora ja Asya joten ei ihan heti ole tulollaankaan. Bolonka sen sijaan sai kyselyä hommiin ensi viikolle joten jospa sitä jälkikasvua pääsisi seuraamaan edes toisen kasvattamana 😁

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s