Murheita…

Tulipa viikonlopun alla taas murheellista postia…

Kyse on kasvatistani, joka aluksi jäi meille, mutta sitten erinäisten päätösten jälkeen päätettiin sittenkin myydä koska päätimme sittenkin hankkia uutta verta ulkomailta. Kasvatti meni siis myyntiin ja löytyi sille ihana perhe. Ja sitten alkoikin ongelmat. Kasvatti putosi sängystä ja katkaisi jalkansa oltuaan vasta pari päivää uudessa kodissa. Uusi alku alkoi siis mahdollisimman huonosti…

Nyt vielä, sen asuttua jo vuosia uudessa kodissa, se hyväksyy vain osan perheestä. Nuorimmaisen vilkkaan lapsen kanssa kasvatti ei suostu ystävystymään millään vaikka vanhemmat lapset on ok. Myöskään vieraiden kanssa se ei suostu olemaan missään tekemisissä ja lapsivieraiden tullessa se joudutaan lukitsemaan toiseen tilaan koska napsii muuten lapsia nilkkoihin. Sillä esiintyy myös muita pelkotiloja, kuten rapisevat paperipussit.

Nyt perheeseen on tulossa uusi vauva ja kasvattajana joudun toteamaan että koira ei elä koiran arvoista elämää pelkoineen. Eikä siitä että se sopeutuisi koskaan elämään vielä pienen vauvankin kanssa ole mitään takeita. Koska sillä on historiaa lapsia nilkkoihin napsivana en todellakaan voi suositella että se jää perheeseen vauvan synnyttyä. Lasten tulee aina tulla etusijalla vaikka koira kuinka rakas olisikin ja vaikka olisi kuinka vaikea päätös siitä luopua.

Kasvatti on käynyt jo kokeella uudessa kodissakin, mutta siitä ei tule mitään. Pelkotilat on liian voimakkaita ja napsimisen sijaan tuli jo vertavuotavia puremia. Muutos on huomattava siihen lempeään ja kilttiin pikku kaveriin joka asui meillä. Sillä oli silloin lauma tukena, lauma näytti miten toimia eri tilanteissa. Meillä ei ollut sen kanssa minkäänlaisia ongelmia, mutta toisaalta laumassa sen epävarmuus myös pysyi helpommin piilossa.

Aikaa uudessa kodissa on kulunut niin kauan että alun onnettomuus ja sen traumat olisi pitäneet laimentua, perheen lapsetkin kaikki jo tässä vaiheessa hyväksyä. Niin ikävää kuin se onkin myöntää niin kasvatin luonteessa on suuria puutteita, jopa niin suuria että jos se olisi isompi koira se olisi suorastaan hengenvaarallinen.

Pidä kasvatuksessani etusijalla luonnetta ja terveyttä ja totta pirussa tällainen harmittaa. Kuitenkin kun joutuu jalostuksessa käyttämään ulkomaan tuonteja joiden taustoja ja esi-isiä ei voi 100% varmuudella tietää ja mitä taustasta voi periytyä tulee silti pakostakin aina joskus jotain ikävää esille. Perheestä ei voi muuta todeta kuin että ovat yrittäneet kaikkensa, ongelmakoirakouluttajaa myöten.

Tietysti voi pohtia olisiko tilanne toinen jos koira olisi saanut paremman alun uudessa kodissa, ilman kipua ja leikkausta. Tai jos se olisi jäänyt meille laumaan ja saanut elää lauman tukemana. Tai jos se olisi myyty rauhalliseen lapsettomaan aikuiseen kotiin. Tai vaikka mitä. Jossitellahan voi vaikka maailman tappiin, mutta ne päätökset on tehty mitä on ja nyt täytyy vain ajatella tulevaa.

Ensimmäinen ajatus ongemista kuullessa oli että sen saa mielellään palauttaa meille, mutta pohdinpa sitten edelleen vaan sopeutuuko se enää laumaelämään ja tuoko muutto sille vaan entistä enemmän stressiä. Ja hyväksyykö lauma enää joukkoonsa oudosti käyttäytyvää. Lisää pohintaa ja jossittelua siis…

Kiitän perhettä siitä että ovat yrittäneet kaikkensa ja toivon että he pystyvät nyt tekemään koiran kannalta sen oikean päätöksen, ilman enempiä kokeiluja. Kiitos!

Mainokset
Kategoria(t): Luokittelematon. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s